Talouden kymmenen rakentavinta ajatusta

Matti10rakentavintaBjörn Wahlroos kirjoitti kirjan talouden kymmenestä tuhoisimmasta ajatuksesta. Jatkan samasta aiheesta, mutta positiivisesti: tässä talouden kymmenen rakentavinta ajatusta, jotka seuraavan eduskunnan pitäisi toteuttaa.

1. Valtiontalous tasapainoon nyt

Suomen julkinen talous oli viime vuonna kymmenen miljardia euroa miinuksella. Se on valtava määrä rahaa. Ensi eduskunnan tärkein tehtävä on kantaa tästä vastuu, lopettaa toiveajattelu ja tehdä tarvittavat päätökset julkisen talouden tasapainottamiseksi. Sekä Valtiovarainministeriö että Suomen Pankki ennakoivat tulevan vaalikauden talouskasvuksi (SP jopa seuraavalle 25 vuodelle) vain noin yhtä prosenttia, ja kaikkien taloustoimenpiteiden pitäisi perustua tähän.

Tärkeintä on ymmärtää, että talouden alijäämä ei johdu vain suhdanteesta, eikä se siten ole korjattavissa velanotolla. Meillä on heikon suhdanteen lisäksi mm. väestön ikääntymisestä johtuva rakenteellinen alijäämä, mikä on korjattavissa ainoastaan lisäämällä merkittävästi työllisyysastetta ja osin myös pohtimalla uudestaan valtion roolia.

Tasapainotustoimet kolahtavat lyhyellä aikavälillä kaikkiin, mutta tervehdyttävät taloutemme ja varmistavat, ettei lapsillemme jäävä velkataakka pääse paisumaan liian suureksi. Konkreettisia toimenpiteitä hyvinvointivaltion turvaamiseksi ovat mm. automaattisten indeksikorotusten väliaikainen jäädyttäminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen, maataloustukien pienentäminen sekä yksityisen sektorin osallistumisen lisääminen palveluiden tuotantoon ja kustannuksiin. Jokaisesta julkisiin palveluihin käytetystä eurosta on saatava nykyistä enemmän irti ja siihen tarvitaan kaikkia listassa jäljempänä olevia keinoja.

2. Kasvua kilpailua vapauttamalla

Talouden vapauttamisen voimasta hyvä esimerkki on 1990- ja 00-lukujen ennennäkemätön talouskasvu, jonka yhtenä syynä olivat innovaatiot jotka syntyivät, kun ehdimme ensimmäisinä kehittämään telecom-sektoria avoimempaan suuntaan.

Suomen talous on edelleen varsin suljettu ja tiukasti säännelty: meillä on heikko kilpailu vähittäiskaupassa, korkea palveluiden verotus, tiukat aukiolo- ja muut toimintarajoitukset, hitaat lupaprosessit sekä useita monopolisoituja järjestelmiä, kuten taksit, kaikki juomat alkaen vahvoista oluista, raideliikenne, suurelta osin myös sosiaali- ja terveyspalvelut.

Kaikkia näitä on uudistettava nykyistä avoimemmiksi, jotta kasvatamme taloutta omin voimin, suomalaisten menestys mahdollistaen. Jokaisen lain yhteydessä on arvioitava sen vaikutukset pieniin ja keskisuuriin yrityksiin ja niiden työllistämiskykyyn, ja tarvittaessa jätettävä pienimmät yritykset lain ulkopuolelle.

3. Lisää työtä: työllistäminen ja työllistyminen kannattavammaksi

Työttömyys oli Tilastokeskuksen mukaan helmikuussa jopa 10,1%:ssa, ja pidemmälläkin aikavälillä olemme noin yhdeksässä prosentissa. Sen, tekeekö yritys palkkaamispäätöksen vai ei, ratkaisee yrityksen kasvu ja kannattavuus sekä palkkaamisen kustannukset. Yrityksiä ei voi käskeä kasvamaan, mutta työn hintaan voidaan vaikuttaa esim. verotuksen, sivukulujen ja työehtosopimuksien kautta. Verotuksessa on otettava suunta alaspäin, ei ylöspäin – sen lisäksi tarvitsemme kaikki keinot käyttöön, jotta työllistämisestä ja työllistymisestä saadaan kannattavampaa.

Palkankorotusten on kaikilla aloilla oltava erittäin maltillisia, eivätkä julkisen sektorin palkat saa enää nousta yksityisiä nopeammin; maltillisia palkankorotuksia pitää kompensoida veroja keventämällä. Määräaikainenkin työllistyminen on parempi kuin ei töitä ollenkaan. Koeaikoja voidaan pidentää nykyisestä, ja paikallista sopimista yrityksen tilanteen huomioon ottamiseksi lisätä – niin hyviä kuin huonoja aikoja varten. Tarvitsemme myös paremmin työelämän vaatimuksiin istuvaa koulutusta (ks. kohta 5), sekä tasaisemmin jakautuvia perhevapaita: isoimmat työllisyyserot Ruotsiin verrattuna ovat 25-35 -vuotiaissa naisissa. Toinen iso työllisyysero on 55+ ikäisissä miehissä, mihin pystyttäisiin puuttumaan esim. työttömyysputken poistamisella.

Jos työllisyyden parantamisessa onnistutaan hyvin, voitaisiin siitä alivaltiosihteeri Hetemäen mukaan saada jopa puolet 6 miljardin euron säästötavoitteesta. Asia on syytä ottaa vakavasti.

4. Julkisen sektorin johtamisuudistus: kannustimet, mittarit, konserniohjaus

Kotkalainen sairaanhoitaja keksi keinon säästää satoja tuhansia potilaiden taksikuljetuksista, muttei saanut palkinnoksi mitään. Tämä on huippuesimerkki siitä, miksi julkisella sektorilla pitäisi hyödyntää enemmän yritysmaailmassa toimivia oppeja: ensin on pyrittävä selvästi mitattaviin tuloksiin ja sitten tulisi myös palkita onnistumisista. Tällaista tarvitaan kipeimmin esim. sote-sektorilla, jossa paineet tuottavuuden kasvattamiseen ovat kaikkein kovimmat.

Tällaiseen systeemiin pääsemiseksi Suomessa tarvitaan paitsi asenteenmuutosta, myös voimakkaampaa konserniohjausta, jossa maan hallituksen johdolla voidaan tehostaa ja uudelleenjärjestellä valtionhallintoa palvelemaan kansalaisia paremmin ja tehokkaammin kuin nykyisessä siiloutuneessa ministeriöjärjestelmässä. Lisäksi valtion ja kuntien organisaatiokulttuurista ja työnohjauksesta pitää kitkeä pois ajatus, jossa virheiden pelossa ollaan mieluummin tekemättä mitään.

5. Koulutus- ja tutkimuspolitiikkaa laatu edellä

Suomi on niin pieni, että pärjäämme vain olemalla yksi maailman teknologisesti edistyneimmistä ja osaavimmista valtioista. Me kuitenkin tuhlaamme koulutuksen ja tutkimuksen resursseja hajauttamalla ne ympäri maata pieniin yksiköihin, jopa neljäänkymmeneen korkeakouluun, joista yksikään ei pysty täysipainoisesti kilpailemaan opetuksen laadussa verkosta löytyville kansainvälisten huippuyliopistojen luennoille, ja tutkimuksessakin jäämme jälkeen kasvavissa määrin.

Koulutus- ja tutkimuspolitiikka tarvitsee ison korjausliikkeen: laatu ensin, määrä sitten. Tarvitsemme vahvaa panostusta korkeatasoiseen perustutkimukseen sekä lisää vuorovaikutusta korkeakoulujen ja yrityselämän välille, jotta uudet ideat saadaan kaupallistettua mahdollisimman nopeasti ja laadukkaasti. Samalla tutkintojärjestelmää pitää uudistaa suuntaan, joka ei pakota keksimään unelma-ammattia jo heti toisen asteen jälkeen, vaan jossa mennään ensimmäiseksi nykyistä laajempaan tutkintoon, ja vasta sen jälkeen töihin tai maisteria jatkamaan.

Lisää kiinnostavia ajatuksia tutkimuksen laadun kehittämisestä mm. EVA:n raportista “Innovaatioiden perusta murenee”: http://www.eva.fi/blog/2015/03/20/innovaatioidenperustamurenee/

Katso myös aiempi kirjoitukseni yliopistojen kehittämisestä ilman valtavia lisäresursseja, “Näin yliopisto korjataan”: http://ainolehti.fi/aino/nain-yliopisto-korjataan/

6. Työhön kannustaminen sosiaaliturvaa yksinkertaistamalla

On järjetöntä, että toimeentulotuelta töihin suuntaavalle jää pahimmillaan vain 10-20 senttiä käteen ansaitusta eurosta. Nykyinen sosiaalitukijärjestelmä on täynnä kannustinloukkuja ja byrokratiaa. Sitä voitaisiin kehittää huomattavasti ottamalla kaikki kansalaiset yhtenäiseen perustulo- tai perustilijärjestelmään, joka takaisi, että jokaisesta ansaitusta eurosta jää kaikissa tulo- ja tukiluokissa käteen mahdollisimman suuri osa, aina vähintään puolet. Briteissä verouudistuksella on saatu minimipalkkaisten tuloja ylöspäin jopa 20 %, mikä vaikuttaa heti kannustimiin lähteä töihin. Järjestelmän yksinkertaistuminen keventäisi myös valtionhallinnon kustannuksia.

7. EU:n sisämarkkinoiden vahvistaminen

Monet tuotteet ja palvelut on mahdollista kehittää hinnaltaan kilpailukykyisiksi vain, jos kotimarkkinat ovat alusta asti riittävän suuret. Tästä paras osoitus on se, että monet globaalit huippuyritykset ovat peräisin 330 miljoonan ihmisen Yhdysvalloista. EU:n haasteena on nyt ja tulevaisuudessa se, että valtiot ovat kieleltään ja kulttuurisesti erilaisia – siksi politiikassa täytyy tehdä kaikki voitava sen eteen, että yrityksen laajentuminen toiseen maahan on muuten, kuten sääntelyn kannalta mahdollisimman yksinkertaista. Positiivinen esimerkki EU:n toimintakyvystä on Payment Services Directive, joka mahdollistaa vaikkapa uuden Wolt-maksuapplikaation laajentumisen maailmalle suoraan Suomesta käsin, tai SEPA-maksujärjestelmä, joka tekee Holvin toiminnasta helpompaa ja vähentää transaktiokustannuksia.

8. TTIP-sopimus EU:n ja USA:n välille

TTIP-kauppasopimus laajentaisi kotimarkkinoita entisestään, ja samalla sekä eurooppalaisille että amerikkalaisille yrityksille avautuu uusia mahdollisuuksia Atlantin toisella puolen. Korkean koulutuksen ja teknologian Suomelle kyseessä on ennennäkemätön mahdollisuus. Ei pidä myöskään unohtaa, että sopimus todennäköisesti pudottaisi kotimaisia kuluttajahintoja tuotteissa, joita on tehokkaampaa tuottaa Yhdysvalloissa, mikä puolestaan vapauttaa kuluttajien rahaa muuhun käyttöön ja lisää siten taloudellista toimeliaisuutta entisestään.

Sopimusta ei kuitenkaan pidä hyväksyä kuin sikaa säkissä – on huolehdittava siitä, että esimerkiksi ympäristöä ja kuluttajansuojaa koskevat pykälät eivät mene pesuveden mukana. Myös investointisuojakysymys on herättänyt paljon keskustelua. Käytännössä kysymys ei ole Suomen kannalta valtavan merkityksellinen, sillä oikeusjärjestelmämme toimii jo nyt varsin hyvin, kun taas investointisuoja on alun perin luotu sellaisia maita varten, joissa juridinen järjestelmä on epäluotettava. On kuitenkin turvallisempaa, jos ISDS:lle löytyy fiksumpi vaihtoehto.

9. Maahanmuuton helpottaminen ja yrittäjäviisumin luominen

Suomi tarvitsee lähes kaksi kertaa nykyistä enemmän maahanmuuttajia, jotta työvoima ei supistuisi lähivuosikymmeninä. Lisäksi tällä hetkellä Suomeen tulee jopa suhteessa väkilukuun merkittävästi vähemmän maahanmuuttajia kuin Keski-Eurooppaan, ja onnistumme myös heidän integroimisessaan huonommin kuin monet muut Euroopan maat. Maahanmuuttoa on helpotettava merkittävästi – on virheellinen oletus, että maahanmuuttajan työpaikka olisi pois joltakin suomalaiselta, sillä suuri osa työttömyydestä johtuu kohtaanto-ongelmasta eli aukioleviin työpaikkoihin ei löydy sopivilta alueilta oikeanlaista osaamista ja työhalua. Järjestelmää on muutettava niin, että jos työnantaja haluaa rekrytoida ulkomaisen henkilön töihin, tämän pitää olla sallittua ilman valtion tarveharkintaa. Samaten voisimme luoda uuden yrittäjäviisumiluokan niille EU/ETA-maiden ulkopuolisille, joilla on riittävä rahoitus yrityksen perustamista varten, ja näin saada lisää yrittäjähenkisiä ihmisiä Suomeen.

10. Kärkeen robotisaation ja tietojärjestelmien hyödyntämisessä

Meidän on tehtävä kaikki voitava sen eteen, jotta julkisissa palveluissa saadaan pienenevät varat nykyistä tehokkaampaan käyttöön. Ns. disruptiivisen teknologian mahdollisuudet ovat huimat: McKinsey ennustaa, että robotiikan, genomiikan ja muiden uusien sovellusten vaikutus maailmantalouteen voi kasvaa vuositasolla 14-33 biljoonaan dollariin vuoteen 2025 mennessä.

Teollisuuden toistuvissa prosesseissa automaatio on alkanut korvata ihmistyövoimaa jo aikaa sitten. Hoivapalveluissa käytetään jo nyt robotiikkaa avustamaan ihmiskäsiä palvelun laadun ja tuottavuuden parantamiseksi, mutta kehittämisen varaa on vielä valtavasti. Myös perinteisesti asiantuntijatyöksi mielletyt tehtävät ovat tekoälyn myötä muuttuneet enemmän ja enemmän tietokoneiden hoidettaviksi. Kehittyneissä tietojärjestelmissä on valtavasti potentiaalia myös asiakaskokemuksen parantamiseen ja kulujen säästämiseen. Itse itseään ajavat autot eivät ole tulevaisuutta vaan jo täällä – ja tämä tulee muuttamaan liikennettä tavalla, jota on vaikea edes kuvitella.

Maailma muuttuu ja Suomen on oltava kehityksen eturintamassa määrittämässä, mitä uusi teknologia on, mitä uudelta kehitykseltä halutaan ja millä tavoin robotisoituva yhteiskunta toimii – erityisesti, kun yhä suurempi osa matalamman koulutuksen töistä saattaakin muuttua koneen hoidettaviksi. Valtion ICT-kuluista tai tutkimuksesta höylääminen sotii tätä ajatusta vastaan – ellei tämän sektorin innovatiivisuutta saada kasvatettua merkittävästi.

Tämä lista ei tietenkään ole poissulkeva, ja muitakin tehtäviä meillä vielä riittää, kuten kattava sosiaali- ja terveyssektorin uudistus, sekä ilmastonmuutoksen kääntäminen voitoksi cleantech-osaamista kartuttamalla ja energiaremontiin tähtäämällä.

Join the Conversation

4 Comments

  1. Ensimmäisen kohdan jälkeen ei käteen jää syytä lukea pidemmälle. On täysin käsittämätöntä, että talouspolitiikan asiantuntijaksi itsensä tituleeraava politiikko haluaa lähteä pienentämään budjettialijäämiä suurtyöttömyyden, nollakorkojen, suurten fipo-kertointen, kasvavan tuotantokuilun, matalan talousluottamuksen ja nopeasti heikentyvän investointiasteen oloissa.

    Juuri nyt tarvitaan alijäämäisesti toteutettuja veronalennuksia ja julkisia investointeja. Talouden tasapainotus kannattaa oppikirjojen, asiantuntijoiden ja viimeaikaisen empiirisen näytön mukaan tehdä vähittäisesti ja nousukaudella.

    Suosittelen tulevia talouspoliittisia kannonottoja ja kasvojen säilyttämistä silmällä pitäen katsomaan seuraavat esitykset läpi:
    http://blog.hse-econ.fi/?p=6519 (ks. myös Tervalan kommentit)
    http://blogs.helsinki.fi/jtervala/files/2015/03/DebattiFinanssipolitiikasta.pdf
    http://www.ft.com/intl/cms/s/2/9b591f98-4997-11e4-8d68-00144feab7de.html#axzz3U01um5Rj
    http://www.soste.fi/ajankohtaista/investointilama-keynes-ja-investointipolitiikka.html

    Parpalan kenties kaikkein virheellisin ja vahingollisin väite on tämä: ”Tasapainotustoimet kolahtavat lyhyellä aikavälillä kaikkiin, mutta tervehdyttävät taloutemme ja varmistavat, ettei lapsillemme jäävä velkataakka pääse paisumaan liian suureksi.”

    Kuten mainittu, tasapainotustoimet eivät nykyolosuhteissa missään tapauksessa ”tervehdytä talouttamme”, vaan lisäävät hystereesi-ilmiön myötä rakenneongelmia ja pahimmassa tapauksessa velkaantumisastetta. Samoin Kokoomuksen usein toistama väite ”velkataakan jättämisestä tuleville sukupolville” on kumottu akateemisessa keskustelussa moneen otteeseen. Ks. esim. https://rahajatalous.wordpress.com/2013/05/23/tulevien-sukupolvien-piikki/

  2. Nopeana vastauksena tähän: Iso ongelma Jamin esittämässä argumentissa on se, että mitään nousukautta, jonne leikkauksia voisi lykätä, ei ole minkään ennusteiden mukaan tulossa. Suomi elää yli varojensa, ja toimenpiteisiin on ryhdyttävä vaikkei velan määrä vielä olekaan mahdoton (toisin kuin jotkut ovat antaneet ymmärtää). Velan kasvuvauhti on kuitenkin nopea, eikä taitosta ole näkyvissä. On lisäksi kyseenalaista, kuinka paljon edes investointeja kannattaa käynnistää velalla, kun projektit kuitenkin todennäköisesti keskittyisivät suppeille aloille, lähinnä esim. rakentamiseen.

    Toinen ongelma liittyy poliittiseen realismiin: päätökset on tehtävä etupainoisesti, sillä muuten, kun vaalit taas ennen pitkää lähestyvät, ei toimenpiteisiin uskalleta enää ryhtyä. Leikkausten aikataulua on periaatteessa mahdollista venyttää sikäli, että kyse on pitkäaikaisesta ongelmasta – mutta tämä vaatisi pokkaa siihen, että osa tasapainotuspäätöksistä realisoituisi vaalien alla. Ja kuten viime aikoina on nähty, sitä pokkaa ei välttämättä löydy.

  3. Hämmentävä vastaus.

    Parpalankin ajamat reaalipalkkatasoa alentavat ja siten NAIRU-tasoa laskevat rakenneuudistukset nojaavat juuri riittävään kokonaiskysyntään. Jos ennuste on, että ”nousukautta ei ole tulossa” ja supistavalla finanssipolitiikalla halutaan pienentää kotimaista kysyntää ennestään, mahdollisesti alentunutta NAIRU-tasoa ei ole mahdollista saavuttaa. Laskeva kokonaiskysyntä sen sijaan lisää työttömyyttä, työttömyysmenoja ja todennäköisesti myös velkasuhdetta. Jos kotimaisella finanssipolitiikalla siis halutaan supistaa julkisia alijäämiä ja siten vähentämään yksityisen sektorin rahavirtoja, ainoa tie eteenpäin olisi alentuneiden palkkojen myötä paraneva vaihtotase – johon Parpalakaan ei usko. Näistä syistä esimerkiksi Juhana Vartiainen on moneen otteeseen todennut, että rakenneuudistusten tueksi tarvitaan ekspansiivista budjettipolitiikkaa (ks. Soininvaaran ja Vartiaisen Lisää matalapalkkatyötä -raportin viimeinen suositus). Tässä tarkempi selvitys: https://rahajatalous.wordpress.com/2013/02/12/rakenteelliset-uudistukset-nairu-ja-todellinen-tyottomyys/

    Suomalaiset taloustieteilijät alkavat muutamia poikkeuksia (VVM) lukuunottamatta olla yksimielisiä siitä, että on hystereesi-ilmiön ja suurten finanssipolitiikan kertointen vuoksi mahdollisia leikkauksia on lykättävä nousukaudelle ja toteutettava vähittäin. Katso vaikkapa tätä uunituoretta keskustelua: http://blog.hse-econ.fi/?p=6534

    ”Suomi elää yli varojensa”. Talouskasvu on mahdollista vain jos joku/jotkut talouden kokonaissektoreista velkaantuvat. Tällä hetkellä kotitaloudet ja yritykset eivät käytännössä saavuta säästämistavoitettaan eivätkä siten kuluta eivätkä investoi, ja nyt esimerkiksi Parpala on vähentämässä julkisia alijäämiä vaikeuttaen yksityisen sektorin taakkaa ennestään. Jokin tässä yhtälössä ei toimi. Lisäksi on painotettava, että juuri tämän kaltaisen virheellisen retoriikan vuoksi euroalueen kasvuaste on ollut nollissa vuosia: kun kaikki valtiot pyrkivät säästämään ja parantamaan kilpailukykyään alentamalla palkkakustannuksia, kaikki kärsivät. On käsittämätöntä, että Parpala käyttää aikaa esimerkiksi paasatakseen TTIP-sopimuksesta, jonka positiiviset vaikutukset jäisivät euroalueen nykyisessä institutionaalisessa kehikossa joka tapauksessa minimaalisiksi. Mikset kannata järkeviä reformeja euroalueelle? Ratkaisuista: https://rahajatalous.wordpress.com/2011/02/08/euroalueen-velkakriisi-syyt-seuraukset-ja-ratkaisut/

    ”On lisäksi kyseenalaista, kuinka paljon edes investointeja kannattaa käynnistää velalla, kun projektit kuitenkin todennäköisesti keskittyisivät suppeille aloille, lähinnä esim. rakentamiseen.” Siis mitä? Olet varmasti lukenut sekä perusmakroteoriaa että valtiontalouden tilastoja? Julkinen sektori on Suomessa investoinut – ja sen pitäisi investoida lisää – juuri julkishyödykkeisiin kuten perustutkimukseen, puolustusvoimiin, huoltovarmuuteen ja infrastruktuuriin. Lisäksi juuri rakentamisen kerroinvaikutukset ovat tutkimuksen mukaan erityisen suuria; intuitiivisestikin katsottuna raha lähtee tässä tapauksessa ”suoraan kiertoon”. Jos politiikkasuosituksesi on vähentää velalla tehtyjä julkisia rakennusinvestointeja, lopputulos on negatiivisten reaalikorkojen ja suuren kerroinvaikutuksen vuoksi todennäköisesti tuotantopotentiaalin hukkaaminen ja tältä osin jopa velka-BKT-suhteen kasvattaminen.

    Toivon siis, että a) joko päivität finanssipolitiikkaan liittyvää ajatteluasi faktoihin perustuen tai b) et tule valituksi eduskuntaan.

  4. 015 at 01:06
    Nopeana vastauksena tähän: Iso ongelma Jamin esittämässä argumentissa on se, että mitään nousukautta, jonne leikkauksia voisi lykätä, ei ole minkään ennusteiden mukaan tulossa. Suomi elää yli varojensa, ja toimenpiteisiin on ryhdyttävä vaikkei velan määrä vielä olekaan mahdoton (toisin kuin jotkut ovat antaneet ymmärtää). Velan kasvuvauhti on kuitenkin nopea, eikä taitosta ole näkyvissä. On lisäksi kyseenalaista, kuinka paljon edes investointeja kannattaa käynnistää velalla, kun projektit kuitenkin todennäköisesti keskittyisivät suppeille aloille, lähinnä esim. rakentamiseen.
    Toinen ongelma liittyy poliittiseen realismiin: päätökset on tehtävä etupainoisesti, sillä muuten, kun vaalit taas ennen pitkää lähestyvät, ei toimenpiteisiin uskalleta enää ryhtyä. Leikkausten aikataulua on periaatteessa mahdollista venyttää sikäli, että kyse on pitkäaikaisesta ongelmasta – mutta tämä vaatisi pokkaa siihen, että osa tasapainotuspäätöksistä realisoituisi vaalien alla. Ja kuten viime aikoina on nähty, sitä pokkaa ei välttämättä löydy.

    Hämmentävä vastaus.

    Parpalankin ajamat reaalipalkkatasoa alentavat ja siten NAIRU-tasoa laskevat rakenneuudistukset nojaavat juuri riittävään kokonaiskysyntään. Jos ennuste on, että ”nousukautta ei ole tulossa” ja supistavalla finanssipolitiikalla halutaan pienentää kotimaista kysyntää ennestään, mahdollisesti alentunutta NAIRU-tasoa ei ole mahdollista saavuttaa. Laskeva kokonaiskysyntä sen sijaan lisää työttömyyttä, työttömyysmenoja ja todennäköisesti myös velkasuhdetta. Jos kotimaisella finanssipolitiikalla siis halutaan supistaa julkisia alijäämiä ja siten vähentämään yksityisen sektorin rahavirtoja, ainoa tie eteenpäin olisi alentuneiden palkkojen myötä paraneva vaihtotase – johon Parpalakaan ei usko. Näistä syistä esimerkiksi Juhana Vartiainen on moneen otteeseen todennut, että rakenneuudistusten tueksi tarvitaan ekspansiivista budjettipolitiikkaa (ks. Soininvaaran ja Vartiaisen Lisää matalapalkkatyötä -raportin viimeinen suositus). Tässä tarkempi selvitys: https://rahajatalous.wordpress.com/2013/02/12/rakenteelliset-uudistukset-nairu-ja-todellinen-tyottomyys/

    Suomalaiset taloustieteilijät alkavat muutamia poikkeuksia (VVM) lukuunottamatta olla yksimielisiä siitä, että on hystereesi-ilmiön ja suurten finanssipolitiikan kertointen vuoksi mahdollisia leikkauksia on lykättävä nousukaudelle ja toteutettava vähittäin. Katso vaikkapa tätä uunituoretta keskustelua: http://blog.hse-econ.fi/?p=6534

    ”Suomi elää yli varojensa”. Talouskasvu on mahdollista vain jos joku/jotkut talouden kokonaissektoreista velkaantuvat. Tällä hetkellä kotitaloudet ja yritykset eivät käytännössä saavuta säästämistavoitettaan eivätkä siten kuluta eivätkä investoi, ja nyt esimerkiksi Parpala on vähentämässä julkisia alijäämiä vaikeuttaen yksityisen sektorin taakkaa ennestään. Jokin tässä yhtälössä ei toimi. Lisäksi on painotettava, että juuri tämän kaltaisen virheellisen retoriikan vuoksi euroalueen kasvuaste on ollut nollissa vuosia: kun kaikki valtiot pyrkivät säästämään ja parantamaan kilpailukykyään alentamalla palkkakustannuksia, kaikki kärsivät. On käsittämätöntä, että Parpala käyttää aikaa esimerkiksi paasatakseen TTIP-sopimuksesta, jonka positiiviset vaikutukset jäisivät euroalueen nykyisessä institutionaalisessa kehikossa joka tapauksessa minimaalisiksi. Mikset kannata järkeviä reformeja euroalueelle? Ratkaisuista: https://rahajatalous.wordpress.com/2011/02/08/euroalueen-velkakriisi-syyt-seuraukset-ja-ratkaisut/

    ”On lisäksi kyseenalaista, kuinka paljon edes investointeja kannattaa käynnistää velalla, kun projektit kuitenkin todennäköisesti keskittyisivät suppeille aloille, lähinnä esim. rakentamiseen.” Siis mitä? Olet varmasti lukenut sekä perusmakroteoriaa että valtiontalouden tilastoja? Julkinen sektori on Suomessa investoinut – ja sen pitäisi investoida lisää – juuri julkishyödykkeisiin kuten perustutkimukseen, puolustusvoimiin, huoltovarmuuteen ja infrastruktuuriin. Lisäksi juuri rakentamisen kerroinvaikutukset ovat tutkimuksen mukaan erityisen suuria; intuitiivisestikin katsottuna raha lähtee tässä tapauksessa ”suoraan kiertoon”. Jos politiikkasuosituksesi on vähentää velalla tehtyjä julkisia rakennusinvestointeja, lopputulos on negatiivisten reaalikorkojen ja suuren kerroinvaikutuksen vuoksi todennäköisesti tuotantopotentiaalin hukkaaminen ja tältä osin jopa velka-BKT-suhteen kasvattaminen.

    Toivon siis, että a) joko päivität finanssipolitiikkaan liittyvää ajatteluasi faktoihin perustuen tai b) et tule valituksi eduskuntaan.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.