Tammikuun kampanja-avajaisissa sanoin toivovani, että tästä kampanjasta tulisi enemmän kuin vain henkilökampanja. Liike, joka yhdistäisi ihmisiä uudenlaisen politiikan puolesta.
Tämä puhe palasi mieleeni tänään hetki ennakkoäänestyksen loppumisen jälkeen, kun puhelimeni soi. Soittaja esitteli itsensä ja kertoi jutelleensa kanssani taannoin, kun olimme kampanjoimassa Kannelmäessä.
Muistin hänet ja kyseisen tilanteen: kauppakeskuksen pihalla oli jäätävän kylmä ja todella hiljaista. Kampanjan intensiivisin vaihe oli alussa, ja ehdokas kärsimätön – harmitti kun olin luvannut olla paikalla niin pitkään, kun olisi ehkä voinut olla väkirikkaammassakin paikassa. Kompensoimme hiljaisuutta lähettämällä puolet porukasta flaikuttamaan parkissa olleita autoja.
Tuona kylmänä päivänä törmäsin mieheen, joka jutteli pidempään omasta taustastaan. Hän oli pitkäaikainen yrittäjä, ja sanoi olleensa vähän harmissaan kun yrittämisestä oli tullut yhä vain vaikeampaa ajan kuluessa. Hän mainitsi äänestäneensä aiemmin vanhempaa ehdokasta, jota tälläkin kertaa saattaa äänestää, muttei hän ollut ihan varma kokoomuksesta enää. Juteltiin ja päiviteltiin, niinkuin vaalitoreilla yleensä. Välissä ehdin mainita myös omasta taustastani ja ajatuksistani, ja miksi politiikka kiinnostaa.
—
Tänään, kuukauden päivät myöhemmin, hän oli yllättäen langan päässä. Kertoi jääneensä funtsimaan sitä, mitä puhuttiin aikanaan. Kertoi lopulta vakuuttuneensa, että uusia ihmisiä tarvitaan, ja että nyt on aika vaihtaa uuteen sukupolveen – ja lupasi äänensä. Jo tämä sai minut iloisen liikuttuneeksi pitkän päivän jälkeen.
Vielä liikuttavampaa kuitenkin oli se, että mies sanoi jääneensä funtsimaan keskusteluamme niin syvästi, että ajatteli pian eläkkeelle ehtiessään liittyä mukaan kokoomukseen ja tulla itsekin mukaan tekemään jalkatyötä. Kun siihen kuitenkin tarvitsemme vapaaehtoisia. Jäin melkein sanattomaksi. Ettäkö meidän kahden keskustelulla oli ollut moinen vaikutus hänen ajatuksiinsa. Henkilönä, joka on opiskelijaliikkeen kasvattina tottunut kritisoimaan myös oman puolueen kantoja ja kuulemaan epäilyjä siitä, onko omakaan puoluevalinta osunut ylipäänsä oikeaan, olo oli aika hämmentynyt.
En voinut muuta kuin hymyillä ja kiittää lämpimästi, koko puhelun alusta loppuun. Hiljaisia signaaleja on ollut monenlaisia, mutta tämä on varmasti yksi parhaiten mieleen jäävistä. Vähimmilläänkin tämä on muistutus jokaiselle ehdokkaalle siitä, miten tärkeä jokaisen ihmisen kohtaaminen on, vaikka robotiksi muuttuminen alkaakin vaalien lähetessä uhata. Jokainen meistä ehdokkaista ja tiimiläisistä on vastuussa siitä, että politiikka koetaan myönteiseksi, ihmisten tekemäksi asiaksi, jota on siistiä tehdä siitä huolimatta – tai juuri siksi – että välillä vihmoo räntää, tai että politiikka ja kaikki siinä käsiteltävät asiat eivät ole ihan helpoimmasta päästä.
Pitäkää ne liput korkealla. Viisi päivää, ja niiden yli.
—
ps. Soittajan poika tulevine vaimoineen kuulemma vakuuttuivat myös nähtyään vaaligalleria-videoni. Sen löydät täältä.