Marko Junkkari kirjoitti lauantaina HS:ssä, että ”kokoomuksella on ongelma”. Vaikka YLE:n gallupin virhemarginaalia tulkittaisiin äärimmilleen, olisi puolueen kannatus maksimissaan 20,8 % ja keskustalla toisaalta minimissäänkin 24,1 %. Eroa siis on. Vaaleihin on kuitenkin vielä lähes puoli vuotta, ja paljon ehtii tapahtua. Ongelmien ratkaisemiseksi ne pitää ensin rehellisesti kohdata, jos ja kun haluamme antaa panoksemme Suomen kehittämiseen myös ensi vaalikaudella. Aloitetaan siis siitä.
Haasteita kaikista suunnista
SDP on vaarallinen hallituskumppani. Sen kannatusluvut ovat niin alhaiset, että demarien politiikkaa näyttää ohjaavan sääntö ”any publicity is good publicity”. Demareille tästä ei näy kannatuslukujen valossa olevan juuri hyötyä, mutta kokoomukselle siitä on kyllä haittaa: emme ole oikein osanneet päättää, että lähdemmekö kiistelemään pikkuasioista vai annammeko periksi. Nyt teemme molempia, mikä ei näytä kovin hyvältä.
Keskusta on puolestaan valinnut strategiakseen pysyä turvallisen etäisyyden päässä politiikan sisältökysymyksistä ja se keskittyy lähinnä vaatimaan riitaisalta hallitukselta ratkaisuja. Viestintälinjaa tukee kenties puheenjohtaja Sipilän yrittäjätausta, joka näyttää mahdollistavan suuret sanat vailla suurempia perusteluja (esim. puheet kymmenien tuhansien julkisen sektorin työntekijöiden vähentämisestä sivuutettiin yllättävän nopeasti). Keskusta myös haistaa aivan oikein, että mitä vähemmän se osallistuu politiikkaan, sitä vähemmän ihmiset muistavat kannatusta aiemmin syöneet vaaliraha- ja muut skandaalit.
Kokoomus on ajautunut nurkkaan. Keskustaa pitäisi haastaa, mutta kun hallituksen politiikka on ollut sen hajanaisuudesta johtuen juuri sen verran vasemmistolaista ja keskustan puheet sen verran oikeistolaisia, on kritiikki juuri nyt vaikea laji. Demarien kanssa on turha keskustella, kun erimielisyydet ovat joko ennalta-arvattavia (elvytys vs. säästöt jne.) tai lillukanvarsia suhteessa taloutemme todellisiin ongelmiin. Perussuomalaiset ovat joka tapauksessa menettämässä asemiaan, kun keskustaan pettyneet ovat palaamassa takaisin kotiin keskustaan.
Itse aiheutettujakin ongelmia on ”vihreämpien kokoomuslaisten” rajapinnassa: tuntematta sen enempää soidensuojelun taustoja ja tarkoitusperiä, ohjelman toimeenpanon lykkäys saatiin näyttämään mediassa varsin pahalta. Viimeisimpänä esimerkkinä verta kaivetaan nenästä pakottamalla korkeakoulut perimään EU/ETA-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta lukukausimaksuja sen sijaan, että maksujen periminen olisi ollut opinahjoille edes vapaaehtoista, jolloin kv-opiskelijoiden menettämisestä huolestuneet korkeakoulut olisivat voineet olla perimättä maksuja (ja tätä oltaisiin voitu käyttää hyväksi argumentaatiossa).
Kaiken lisäksi tietysti puolueen puheenjohtajan ja puoluesihteerin vaihtuminen näin lyhyellä aikavälillä ja vielä ennen vaaleja aiheuttaa ylimääräisiä kuperkeikkoja esimerkiksi vaaliviestinnän suunnittelussa.
Mistä sitten ratkaisut?
Juuri nyt näyttää siltä, että gallupien kakkospaikalta on vaikea nousta. Ei kuitenkaan ole vielä mitään syytä luovuttaa, vaikka töitä onkin vielä tehtäväksi. Aloitetaan vaikka seuraavasta kolmesta asiasta.
- Paluu perusasioihin – vaaliohjelma kuntoon
Niin kokoomuksen kuin kaikkien muiden puolueiden ongelma on se, että talous ei tahdo kääntyä kasvuun ja julkisen vallan välineet kestävän talouskasvun aikaansaamiseksi ovat kertakaikkisen rajalliset. Perusresepti asioiden korjaamiseksi ei ole muuttunut, joten palattakoon siis siihen:
- julkisen talouden velkaantuminen on pysäytettävä
- rakenteellisia uudistuksia on jatkettava: sote, kunnat ja työmarkkinat kuntoon
- yksityisen sektorin elinkelpoisuutta ja kasvumahdollisuuksia on parannettava kaikin mahdollisin keinoin: esim. fiksummalla kasvuyritysten verotuskohtelulla, sääntelyä järkeistämällä, innovaatioita ja pk-yrityksiä tukevalla hankintapolitiikalla.
Jokainen ulostulo ja hallituksen sisäinen kina, joka aiheuttaa “kohinaa” ja häiritsee näiden viestien perillemenoa, on lopputuloksesta riippumatta hävitty taistelu.
- Oma peli kuntoon
Menneet ovat menneitä, mutta lienee sanomattakin selvää, että kokoomuksen julkinen imago on kärsinyt useita kolhuja. Ylivarovaiseksi ei pidä heittäytyä, mutta jokaisen kokoomuspoliitikon tulisi kysyä itseltään päivittäin: millä tavoin se, mitä teen tai sanon nyt, edistää yllämainittua ”perusreseptiä” Suomen korjaamiseksi? Jos yhteys ei ole tarpeeksi suora, keskity johonkin muuhun.
- Aktiivinen läsnäolo
Kokoomus on täynnä mainioita ihmisiä, joilla on sydän ja aivot kohdallaan. Jos julkinen imago ei näytä siltä, paras vasta-argumentti on olla esillä kaupungeissa, maakunnissa, toreilla ja turuilla, ja puhua ihmisten kanssa. Olla rehellinen ja kuulla, millaisia huolia ihmisillä on. Ja pohtia, miten näihin huoliin voidaan parhaalla tavalla vastata. Se on tapa, jolla kokoomus on nostettu suurimmaksi puolueeksi aiemmin ja se on tapa, jolla sama tehdään myös nyt, tämänviikkoisista gallupeista huolimatta.
Siispä ei muuta kuin vaalityöhön hymyssä suin ja pystyssä päin. Otetaan palaute vastaan ja kehitytään paremmiksi. Jos sinäkin haluat olla tässä työssä mukana, liity mukaan täällä!