Maa kutsuu korkeakoulupolitiikkaa

Näyttökuva 2015-01-30 kello 9.51.50HS kirjoitti tänään tutkimus- ja innovaationeuvoston paperista, jossa linjattiin korkeakoulupoliittisia kehitysehdotuksia. Tässä asian kanssa työskennelleen nopeat kommentit kyseisistä ehdotuksista:

  1. Duaalimallin purkua ei pidä vain selvittää, vaan se pitää tehdä. Järjestelmä on mielivaltainen (esim. miksi kauppatieteitä opetetaan molemmilla puolilla, mutta opettajia ja lääkäreitä vain toisella?) eikä sitä ole käytössä melkein missään muualla kuin Suomessa. On järjetöntä, että kunnat ja aluepolitiikka sekoitetaan korkeakoulupolitiikkaan ja jopa korkeakoulujen hallintoon (miksi ihmeessä kunnat omistavat ammattikorkeita?). Yhdistämällä korkeakoulut saman katon alle mahdollistetaan nykyisten organisaatioiden uusiminen, rönsyjen karsiminen, korkeimman tutkimusosaamisen hyödyntäminen myös soveltavassa tutkimuksessa, sekä opiskelijoiden hakeutuminen tehokkaammin oikeisiin kohteisiin. Tämä ei ole nopea prosessi, mutta välttämätön Suomen korkeakoulutuksen tason parantamiseksi.
  2. Liian pienet tutkimusyksiköt ja -laitokset pitää fuusioida ja siirtää isompiin yksiköihin, sillä huomautuksella, että huippuosaamista ei saa kadottaa eli yhdistämisten pitää keskittyä selkeisiin päällekkäisyyksiin.
  3. Tutkijoiden vähentäminen ei saa olla itseisarvo. Jos jotain Suomi tarvitsee, niin menestyvää tutkimusta ja innovaatiotoimintaa – tämä ei silti poista tarvetta houkutella uutta huippuosaamista yliopistoihin ja tehostaa resurssien käyttöä, johon päästään mm. ykkös- ja kakkoskohdan avulla.
  4. “Tutkijat voisivat kokeilla yrittäjyyttä ja palata sitten yliopistoon” on eniten irti todellisuudesta oleva lause, jonka olen lukenut hetkeen ja kuvaa hyvin, miten irrallaan eri sektorit Suomessa ovat toisistaan. Pitäisikö kaikkiin työpaikkoihin saada mahdollisuus ottaa muutama vuosi vapaata ja kokeilla jotain muuta, ja sitten palata takaisin työpaikan tilanteesta välittämättä? Paljon parempi idea olisi se, että tutkimusmaailma ja liike-elämä olisivat kiinteämmin yhteistyössä, jolloin tutkijapuolella syntyy ihan orgaanisesti yritysideoita, joissa teoreettinen huippuosaaminen voidaan muuntaa tuottavaksi reaalielämän sovellukseksi jopa tutkimus- ja opetustoiminnan ohella (tästä on esim. Harvardissa lukuisia esimerkkejä). Tässä toki auttaa myös toimiva yrityskiihdyttämötoiminta (kuten Aallon Startup Sauna).
  5. Yritysten ja yliopistojen välisen yhteistyön lisääminen on järkevää. Mutta samaan aikaan on pidettävä mielessä se, että perustutkimuksen rahoitukseen tarvitaan ehdottomasti voimakasta julkisen sektorin tukea jatkossakin, sillä se jää muuten alirahoitetuksi. Sen sijaan soveltavaan tutkimukseen julkisen sektorin ei tulisi lähtökohtaisesti käyttää rahaa – jos sovellus on hyödyllinen, sillä kyllä löytyy kaupallinen rahoitus.
  6. Kuten olen aiemminkin maininnut, Suomen pitäisi mahdollistaa muutamille potentiaalisille, maailmalla tunnetulle koulutusohjelmalle maksujen periminen EU/ETA-maiden ulkopuolisilta. Huipputeknologinen sekä opettajankoulutus olisivat tästä hyviä esimerkkejä. Sen sijaan kaikille korkeakouluille määrättävät maksut ovat hölmöjä ja unohtavat sen, että Suomi tarvitsee osaavaa työvoimaa, ja että koulutus on erittäin tehokas tapa houkutella osaajia Suomeen. Voisi myös jälleen kysyä, onko valtion tehtävä tehdä koulutusviennistä bisnestä vai voisiko vähintään välittäjäorganisaatio itse asiassa olla yksityinen. Toistaiseksi korkeakouluista ei ole vielä saatu kovinkaan menestyksekkäitä esimerkkejä olemassaolevienkaan mahdollisuuksien hyödyntämisestä (lukukausimaksukokeilu, tilauskoulutus ym.). Järjestelmä selvästi kaipaa kehittämistä.

Vaikka Suomen koulutusjärjestelmää yleisesti kehutaan, on erityisesti korkeakoulukentällä vielä huomattavan paljon tekemistä maailmanluokkaan kiipimiseksi. Näillä pointeilla päästäisiin ainakin muutama askel eteenpäin.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.