Yksi eduskuntavaalien näkyvimmistä teemoista on turvallisuuspolitiikka ja sen tulevaisuus. Suomen lähialueilla ja Euroopassa on tapahtunut niin paljon ja niin nopeasti, ettei meillä ole varaa olla miettimättä, miten tämä kehitys vaikuttaa myös Suomeen.
Kannatan Suomen liittymistä Natoon. 2000-luvun sodat ja konfliktit eivät ole samanlaisia kuin 1900-luvulla, eivätkä puolustusratkaisummekaan voi perustua talvisodan aikaisiin menetelmiin tai strategioihin. Suomen on pystyttävä uudistamaan puolustuspolitiikkaansa paitsi liittoutumalla, myös laajemmin – yksi tärkeimmistä asioista on kyberpuolustukseen panostaminen.
Kyberpuolustus koskee kaikkea sitä turvallisuutta, jota tarvitaan huimasti kehittyvässä digitaalisessa maailmassa. Ilmiö on noussut otsikoihin viime vuosina, ja yksi keskustelua herättänyt asia on ollut uusi tiedustelulainsäädäntö. Pähkinänkuoressa tiedustelulainsäädäntö koostuu kahdesta kokonaisuudesta: Yhtäältä lainsäädännön tarkoitus on parantaa esimerkiksi rauhanturvaajana toimivien suomalaisten turvallisuutta ulkomailla. Toinen kokonaisuus keskittyy torjumaan suomalaisiin kohdistuvia uhkia Suomessa.
Poliisi ja puolustusvoimat ovat peräänkuuluttaneet riittävää mandaattia saadakseen toimia myös verkossa. Viranomaiset ovat oikeassa sikäli, että turvallisuusuhkiin on mahdotonta varautua, ellemme tiedä, mitä ne ovat. Samanaikaisesti meidän on kuitenkin turvattava yksilönvapaus ja tietoturva: tiedustelulainsäädännön on oltava erittäin hyvin valmisteltu ja yksityiskohtainen, jotteivät viranomaiset voi turvallisuuden nimissä rikkoa kansalaisten oikeuksia ilman erittäin vakavaa perustetta.
Tavallisen suomalaisen näkökulmasta tiedustelulainsäädäntöä – kun se on oikein valmisteltu – voisi verrata tullin huumekoiraan. Jos huumekoira haistaa tullissa jotakin epäilyttävää, matkustajan laukku avataan. Jos mitään ei löydetä, matkustaja jatkaa matkaansa. Samalla tavalla tietoliikennetiedustelu kohdistuu vain rajat ylittävään liikenteeseen, ja vain epäilyttävä liikenne tutkitaan. Käytännössä tiedustelu loukkaisi yksityisyydensuojaa aivan yhtä paljon (tai vähän) kuin tullissa häntäänsä heiluttava labradorinnoutaja.
Niin taloudessa kuin muillakin osa-alueilla Suomen täytyy panostaa niihin osa-alueisiin, joissa olemme erityisen hyviä. Rovio ja Supercell ovat osoittaneet, kuinka muutama läppäri voi olla suurempi kuin kymmenen tehdasta. Suomesta löytyy maailman paras digitaalinen osaaminen – esimerkiksi suomalainen Jarno Limnéll on yksi maailman arvostetuimpia alan eksperttejä.
Toimiva kyberpuolustus nojaa vahvuuksiimme, parantaa turvallisuuttamme sekä tuottaa tehokkaasti vastinetta puolustuseuroille. Suomi voi olla kokoaan suurempi maa, jos vain käytämme vahvuuksiamme oikein.
One reply on “Suomi voi olla kokoaan suurempi maa – puolustuksessakin”
KommenttiMassavalvonta ei suojaa niiltä uhilta, joita tässä yhteydessä yleensä mainostetaan. NSA urkki amerikkalaisia hyvin laajalla skaalalla jo ennen 9/11-iskuja. Ei auttanut, eikä urkinnan moninkertaistaminen ja perustuslain vetäminen kölin alta estänyt myöskään Bostonin terrori-iskuja. Britannia, Ranska, Hollanti… kaikki urkkivat kansalaisiaan huomattavasti tiheämmällä kammalla kuin Suomi, ja silti ovat islamilaisen terrorin kohteena.
Mitä tulee Venäjän uhkaan, siihen voi vastata perinteisellä, maan rajojen ulkopuolelle kohdistuvalla signaali- /elektronisella tiedustelulla. Tällaisessa auttaisi esim. erillisen ELINT-aluksen hankkiminen merivoimille. Sellaista ei Suomella vielä ole, toisin kuin Norjalla ja Ruotsilla. Sattumoisin Norja on korvaamassa hyväkuntoista ELINT-alustaan isommalla. Siinä olisi saumaa, jos oikeasti halutaan parantaa Suomen turvallisuutta. http://en.wikipedia.org/wiki/Marjata
Mitä tulee huumekoiravertaukseen, väärästä syystä pysäytetty matkustaja kokee haittaa. Hänet asetetaan julkisen häpeän kohteeksi (“Koira merkkas sut, tulepas tänne”), hänen yksityisyyttään loukataan penkomalla henkilökohtaisia tavaroita ja hän hukkaa aikaa, kenties myöhästyy bussista tai junasta. Kyseessä ei ole harmiton toimenpide, etenkin kun lääketieteen valossa Suomen nykyisen huumepolitiikan järkevyyden voi kyseenalaistaa. Samalla tavalla kansalaisten massaurkinta aiheuttaa haittaa urkinnan kohteena oleville. Se muuttaa ihmisten käytöstä, vähentää luottamusta Suomen viranomaisiin sekä rajojen sisällä, että ulkopuolella (vähentäen sijoituksia Suomeen).
Luottamus on muutenkin koetuksella, esim. totaalisesti möhlityn lapsipornofiltteröinnin, poliisin holtittoman rekisterinpidon ja puuttuvan omien toimien valvonnan vuoksi jne. On todennäköistä, että terrorismin torjunnan verukkeella kerättyä tietoa halutaan ennen pitkää käyttää tavalliseen poliisitoimintaan – samalla tavalla kuin poliisi painostaa passien sormenjälkien hyödyntämistä rikosten selvittämiseen. Sormenjälkiä ei alunperinkään olisi pitänyt kerätä. Valtionvirastojen naiivin tietoturvan vuoksi on todennäköistä, että kaikki kerätty tieto valuu ulkomaisille tiedusteluorganisaatioille. Juuri tässä puolustuksellisessa toiminnassa – tietoturvan parantamisessa – on ne “matalalla roikkuvat hedelmät”, joihin voi tarttua pienin lisäpanoksin ja olemassaolevan lain puitteissa, loukkaamatta kansalaisten oikeutta yksityisyyteen.
Miksi siis massaurkintaa motivoidaan terrorismilla ja Venäjällä, kun siitä ei oikeastaan ole hyötyä näihin? Todellinen tavoite on omien kansalaisten tiukempi valvonta – vain koska se onnistuu nykyteknologialla niin kätevästi ja halvalla. Seuraavana putkessa on esim. oman tietokoneen kryptauksen kieltäminen, ja sitten ollaankin enää vain askeleen päässä orwellilaisesta ihanneyhteiskunnasta. Siellä, jatkuvan valvonnan alla, pelokkaat toisten ihmisten elämän rajoittajat tuntevat olonsa turvalliseksi. Me muut? Meidän naamaamme polkee valtion kovapohjainen saapas ikuisesti.